..ajankuluksi väsätty isoäidin neliö -torkkupeitto.
kaverille tehty rastapipo
talven oma lempparipipo nro 1, joka ikävä kyllä jäi hukkaan rinkan mukana Sri Lankan joulusta palatessa :/
vähän lapassatoa: isoveli sai joululahjaksi kaksinkertaiset lapaset. Alemman kerroksen silmukat on poimittu päällykerroksen varresta.
ja itsellekkin tuli tehtyä esimerkiksi tämmöstä kuosia:
Kirpparilta löysin oikeaa lampaantuoksuista villalankaa, ja siitä sain hukatun pipon ja lapasten tilalle tälläisen setin:
Siinä nyt jokunen näyte, voisin myöhemmin lisäillä kaulahuiviosastoa :)
Hieman yli kahdenkymmenen vuoden ikäinen, marttakerhosta haaveileva tytär julkaisee täällä tekeleitään silloin tällöin. Kudon, virkkaan ja ompelen kun pääsen koneen äärelle. Erilaiset kuosit kiinnostavat, sekä kauniit esineet (ei timantit). Kodinsisustus jollain tasolla. Aika lailla kaikki kutomiset ja virkkaukset teen yleensä omasta päästä, niissä olen jo aika haka !
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Muutama talven tuotos..
Tunnisteet:
isoäidin neliö,
lapaset,
rastapipo,
tupsu,
virkattu pipo
maanantai 21. helmikuuta 2011
Ja tässä sitä nyt ollaan.
Jo jonkin aikaa olen päässäni leikitellyt hyvällä vitsillä omasta neuleblogista. Olen heittänyt siitä läppää kun kaverit ovat ihmetelleet aina lisääntyviä pipoja, tyynyjä, kaulahuiveja ..noniin ja kuinka sitten kävikään?
Tänä yönä minua valvotti parikin kinkkistä kysymystä. 1. Miten täytän pyöreän lattiatyynyn, jolle olen virkannut päällistä? ja 2. Voiko 30 silmukkaa riittää ympyrähuiviin, paksulla langalla ja kasipuikoilla, kun lankaa olisi tarjolla vain rajallisesti?
Tarkastelin vähän tarkemmin sivustoa, jonka linkin ranskalainen ystäväni lähetti minulle tänään. Tätä kuvaa tutkiessani tulin kakkoskysymyksestä sellaiseen lopputulokseen että 30 silmukkaa ei todennäköisesti riitä: http://www.goldenhook.fr/serie-limitee/snood-cotes-2x2-jaune-moutarde.html?type=f .
Kello on 1.26. Ykköskysymykseen en vielä keksinyt ratkaisua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)